Skruf nikotiinipussit – ruotsalaista laatua

Skuf nikotiinipussit netistä

Päivitetty 19.02.2022

Skruf on ruotsalainen nuuskanvalmistaja, joka on perustettu vuonna 2002. 

Tehdas sijaitsee Smälandin Sävsjössä. Se on nauttinut suurta suosiota ja onkin tänä päivänä pohjoismaiden toiseksi suurin nuuska-alan yritys yli 300 työntekijällä.

2003 Lanseerataan täysin valkoisen nuuskapurkin. Nykyään aika vakio mutta siihen aikaa kaikki purkit olivat tummia sävyltään.

2004 Myynti Norjaan aloitetaan. Se onkin ollut menestystarina. Nykyään noin puolet myytävistä nuuskarasioista Norjassa ovat Skruf-merkkisiä

2005 Skruf on jo niin suosittu tuotemerkki ,että se kiinnittää kansainvälisten nuuskajättien huomion. Brittiläinen Imperial Brands ostaa osan yhtiöstä.

2006 Knox nuuska lanseerataan, siitä tulee menestys ja on tällä hetkellä Ruotsin toiseksi myydyin nuuskamerkki.

2011 Kysyntä kasvaa entisestään ja uusi tehdas valmistuu Sävsjöhön.

2017 Yritys myy ensimmäistä kertaa yli 50 miljoonaa purkkia vuodessa. Jos kaikki purkit pinottaisiin päällekkäin, vastaisi se noin 4000 Eiffel-tornin korkeutta.

2018 lanseerataan yhtiön ensimmäinen tupakaton nikotiinipussi.

Skruf nikotiinipussit

Merkillä on kolme eri vahvuista nikotiinipussia. Ne merkitään pakkauksiin merkinnällä #2, #3 tai #4.

Skruf nikotiinipussien maut ovat:

Super White Nordic # 2. Makuna lakritsi

Super White Classic # 2, #3, #4. Makuna voimakas minttu    

Super White Cassice # 2. Makuna mustaviinimarja

Super White Solbär # 3. Makuna makea ja hapan mustaviinimarja

Super White Polar # 3. Makuna lakritsi ja eukalyptus

Super White Björnebär # 3. Makuna karhunmarja, lakritsi ja minttu

Skruf nikotiinipussit netistä Suomeen

Koko Skruf nikotiininuuskamallisto on liian vahva Suomen markkinoille tupakkalain mukaan. Meillä kuitenkin Pussit.com verkkokaupassa on kaksi vastaavaa tuotetta kuin slim mallinen, Super White Classic # 2:

Vastaava tuote: Shiro True North 4MG

Vastaava tuote: Shiro Fresh Mint 4MG

Käy myös lukemassa artikkeli parhaista 4mg nikotiinipusseista.

Pussit.com on Suomen johtava nikotiinipussien verkkokauppa. Nikotiinipussiemme avulla nuuskankäytön tai tupakoinnin lopettaminen on helppoa. Valikoimamme on laaja ja toimituksemme nopea. Maksut hoituvat kätevästi kaikkien kotimaisten pankkien verkkopankkitunnuksilla, pankkikortilla tai jos haluat osamaksulla niin Klarnan kautta. Kaikki myymämme nikotiininuuskamerkit ovat isoilta valmistajilta ja laadukkaita. Valikoimastamme löydät Ruotsalaiset maukkaat ja tasalaatuiset nikotiiniherkut. ZYN, SHIRO, XQS ja Nordic Spirit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *